Lapsen omatoimisuustaidot kehittyvät arjen pienissä hetkissä – pukeutuessa, siivotessa, vessassa käydessä ja omista tavaroista huolehtiessa. Parhaimmillaan koti ja varhaiskasvatus kulkevat tässä rinnakkain, yhteisellä linjalla ja lasta kannustaen. Omatoimisuus ei synny kiireessä tai vaatimalla, vaan rauhallisella ohjauksella, toistolla ja myönteisellä palautteella. Tässä Nappulanurmen ammattikasvattajien parhaat vinkit omatoimijuuden tukemiseen.
Sisäisen puheen opettaminen – kohti omaa toiminnanohjausta
Yksi tärkeä taito omatoimisuuden taustalla on sisäinen puhe. Kun lapsi oppii sanoittamaan tekemisensä, hän oppii samalla jäsentämään toimintaansa. Aikuinen voi ohjata lasta puheen avulla: “Mitä tehdään ensin?”, “Sanotaan yhdessä: ensin sukat, sitten kengät.”, “Ensin käyn vessassa, sitten puen housut.” Toiston kautta lapsi alkaa itse sanoittaa tekemistään: “Ensin takki, sitten pipo.” Näin lapsi oppii hahmottamaan järjestystä, ennakoimaan seuraavaa vaihetta ja toimimaan itsenäisemmin.
Harjoittelu saa ja sen kuuluu olla hauskaa! “Etsi oma tavarasi” -leikki innostaa lasta tutkimaan ja tunnistamaan. Siivouskilpailu: kuka löytää tavaralle oikean paikan? Leikin kautta opitut taidot jäävät paremmin mieleen ja vahvistavat lapsen onnistumisen kokemuksia.
Omatoimisuuden tukemisessa tärkeintä on tasapaino: Älä tee liikaa lapsen puolesta, mutta älä myöskään vaadi liikaa. Kaikki päivät eivät ole samanlaisia. Välillä väsyttää, joskus harmittaa – ja silloin sukat eivät suju kuten eilen. Tilannetaju ja lempeys ovat avainasemassa.
Omien tavaroiden tunnistaminen ja niistä huolehtiminen
Omatoimisuus vahvistuu, kun lapsi oppii tunnistamaan omat tavaransa. Lapsen nimi tai tunnus (tarra, väri, kuva) vaatteissa, repussa ja kengissä auttaa hahmottamaan omistajuutta. Aikuinen voi yhdessä lapsen kanssa katsoa:
“Tässä on sinun nimesi, tämä on sinun takkisi.” Tavaroita voidaan myös vertailla: “Minun nimeni on tässä, tämä toinen ei ole minun.” Kun lapsi tunnistaa omat tavaransa, hänen on helpompi ottaa niistä vastuuta. Lapset oppivat mallista. Kun aikuinen huolehtii omista tavaroistaan, lapsi näkee, miten toimitaan.
Omatoimisuutta tukevat:
- Selkeät, nimikoidut paikat tavaroille (lokerot, naulakot, laatikot)
- Yhteiset rutiinit: tavarat laitetaan aina käytön jälkeen paikoilleen
- Ikätasoinen vastuu
Pienemmät voivat harjoitella takin ripustamista tai kenkien laittamista paikalleen. Isommat voivat harjoitella
repun pakkaamista tai tavaroiden tarkistamista. Tärkeää on rauhallinen ohjaus eli muistutetaan ja autetaan ilman moitteita. Onnistumisista annetaan myönteistä palautetta – pienikin edistys on tärkeä askel.
Oikeanlaiset ja sopivankokoiset varusteet
Lapsen omatoimisuutta tukevat myös tarkoituksenmukaiset vaatteet ja varusteet.
- Hieman väljempi haalari on usein helpompi pukea itse kuin tyköistuva.
- Oikeanlaiset ja sopivan kokoiset kengät, jotka lapsi saa itse jalkaan.
- Ikä- ja taitotasoon sopivat vaatteet – esimerkiksi body voi estää itsenäisen vessassa käymisen, vaikka lapsi olisi siihen muuten valmis.
- Myös vaippavalinnalla on merkitystä: housuvaippa on monelle lapselle helpompi pukea ja riisua itse kuin tarravaippa.
Tarvittaessa henkilökunnalta voi aina kysyä vinkkejä varustevalintoihin.
Yhteinen linja kodin ja varhaiskasvatuksen välillä
Lapsi hyötyy eniten, kun koti ja varhaiskasvatus toimivat samalla tavalla ja tietävät:
- Mitä lapsi jo osaa
- Mitä hän parhaillaan harjoittelee
- Missä hän tarvitsee vielä tukea
Yhdessä sovitut toimintatavat ja yhteinen ymmärrys siitä, millä ikä- ja taitotasolla mitäkin omatoimisuustaitoa harjoitellaan, luovat lapselle turvallisen ja johdonmukaisen ympäristön kasvaa.
Omatoimisuus ei tarkoita yksin pärjäämistä – se tarkoittaa taitoa yrittää, harjoitella ja onnistua tuetusti. Kun koti ja varhaiskasvatus kulkevat rinnakkain, lapsi saa parhaat mahdolliset eväät kasvaa rohkeaksi ja itseensä luottavaksi toimijaksi arjessa.
